LIIKEIDEAKirjatori myy korttien ja monien eri kirjakustantamoiden loppu- ja tarjouseriä. Näin erityisesti kirjojen ikä pitenee nykyisen kiivaan kustannustahdin paineissa. Meiltä voit muun muassa löytää jo loppuunmyydyksi luulemasi kirjan ja vieläpä erityisen halvalla. Kirjat ovat ikuisia, eivätkä tarinat vanhene koskaan. Valikoimamme täyttyy ja uudistuu viikoittain.
KIRJATORIN HISTORIA
Vuonna 1976 aloitettiin Jyväskylässä ennennäkemätön kirjojen poistoerämyynti. Jo myyntiaikansa ylittäneille kirjoille asetettiin kilohinta ja niitä myytiin vaa'an kanssa Seppälänkankaalla sijainneessa toimitilassa. Liikeidea sai asiakkailta suuren kannatuksen; seinät pullistuivat ja kirjojen kilokauppa kävi hurjana. Kokeilun innostamana perustettiin Kilokirja. Nimensä mukaisesti Kilokirja myi poistoeräkirjoja kiloittain, kunnes 1990-luvun alussa Kilokirjasta muokkaantui nykyinen Kirjatori. Vaikka vaaka ei enää ole kuin satunnaisesti käytössä, liikeidea on sama kuin ennenkin: Hyvää lukemista, kortteja ja tavaraa jokaisen kukkarolle sopivaan hintaan!
